tunnuskuva-bloggausSuunnitteletko uusia verkkosivuja tai vanhojen päivittämistä? Lue tästä ohjeet verkkosivujen tilaajalle: mitä asioita prosessiin sisältyy ja kuinka sen kanssa kannattaa edetä.

Olen ollut mukana useissa onnistuneissa ja niin ikään joissakin vähemmän onnistuneissa verkkosivuprojekteissa, sekä myyjän että ostajan roolissa. Seuraavat asiat juontavat siis käytännön kokemuksista.

 

#1 Tavoitteet

 

Verkkosivujen suunnittelu alkaa tavoiteasettelusta: mihin tarkoitukseen sivut on tarkoitettu ja millaisia tuloksia niiden avulla tavoitellaan.

Täältä löydät valmiin muistilistan kysymyksistä joita kannattaa sekä sinun että mahdollisen verkkosivutoimittajasi ensimmäisessä vaiheessa esittää.

 

#2 Kohderyhmä- ja hakusanatutkimus

 

 

#3 Sisältö

 

Seuraavaksi tehdään jonkinlainen raaka suunnitelma siitä, mitä kaikkea sisältöä sivuille tulee ja mitä niillä viestitään. Myös navigointia kannattaa jo tässä vaiheessa pohtia käyttäen hyväksi edellä mainittuja tutkimustuloksia.

Mieti myös kuka sisällön tuottaa, sekä missä muodossa ja millä aikataululla sitä toteutetaan.

On hyvä tietää, että myös jos kyseessä on vanhan sivuston sisällön siirtäminen uudelle alustalle kuvitus joudutaan yleensä uusimaan kokonaan. Tämä täytyy siis myös huomioida aikatauluissa ja budjetissa.

 

#4 Ulkoasun suunnittelu

 

Toisin kuin ennen, nykypäivän mobiiliresponsiivisessa verkkosivumaailmassa graafisen suunnittelijan osuus kokonaisuudessa on muuttunut aika minimaaliseksi.

Ennen sivujen ulkoasu suunniteltiin pääsääntöisesti kuvankäsittelyohjelmalla josta koodattiin sivusto. Nykyisin sivustosi pitää toimia ja näyttää hyvältä useissa muodoissa toistensa kanssa täysin erilaisilla alustoilla (eli selaimissa kuten Google Chrome, Firefox, Safari, Edge, IE, Opera jne.) ja eri kokoisilla näytöillä; älypuhelimissa, tableteilla joten koodi on paljon monimutkaisempaa ja lopputulos vaatii aina kompromisseja.

Ulkoasun suunnittelu kannattaa siis mieluummin aloittaa vaikka listaamalla sivustoja joiden visualisuudesta pidät tai et pidä ja anaysoida miksi. Siis samaan tapaan kuin sisustussuunnitelijat toimivat tehdessään ”mood boardia” eli fiiliskuvaa.

Yksi hyvä paikka jota kannattaa kurkistaa ovat asiakkaittesi ja kohdeyleisösi blogit, some-tilit ja (koosta riippuen myös) verkkosivut sillä ne voivat tarjota paljon vinkkejä toteutukseen.

Nämä kaikki yhdistetään suunnitellun sisällön ja toiminnallisuuden kanssa ja viimeistellään tekstityyppien ja kuvituksen avulla.

Vaikka tällä hetkellä suositaan erityisesti värikkäitä ja näyttäviä kuvia ja silmä on tottunut niihin, on silti tärkeää antaa sivustosi loppukäyttäjän maun ratkaista valinnat. Joka tapauksessa kyllästyt itse ehkä hyvinkin nopeasti omaan sivustoosi, mutta se johtuu lähinnä siitä että sinä näet ne joka päivä toisin kuin hän.

Jotta beta-vaiheessa sivuston ulkoasusta saataisiin mahdollisimman oikeanlainen eikä valmista kuvitusta ei ole, taittokuvat joissa on sama henki ja/tai värimaailma toimivat myös ja voidaan vaihtaa myöhemmin viimeistelyvaiheessa lopullisiin kuviin.

 

#5 Tekninen toteutus

 

Vaikka muitakin vaihtoehtoja on (eri firmojen omat räätälöidyt julkaisualustat) suuri osa sivustojen teknisestä toteutuksesta tehdään nykyisin ilmaisten julkaisualustojen ja valmiiden ulkoasumoduleiden eli teemojen avulla – hyvästä syystä.

Ne ovat edullisia ja ne tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet sivujen nopeaan pystytykseen ja melko vaivattomaan ylläpitoon sekä sisällön päivittämiseen.

Lisäksi sivustoja on tarpeen tullen helppo pakata ja muuttaa paikasta (serveriltä) toiselle. Sellainen voi olla edessä vaikkapa siinä tapauksessa, että sivustoliikenne sen suosion ja kiinnostavuuden myötä kasvaa tai haluat jostain muusta syystä vaihtaa palveluntarjoajaa. Räätälöidyillä ohjelmistoilla ei yleensä tällaista ominaisuutta ole, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että jos haluat uudistaa sivustosi aloitat puhtaalta pöydältä. Jos sivustollasi on arvokkaita ulkoa tulevia linkkejä joilla on hakukoneoptimoinnin kannalta merkitystä, ne yleensä menetetään muutossa.

Teemapaketteja myös päivitetään jatkuvasti sekä toiminnallisuuden että turvallisuuden takia.

Esimerkiksi tämä sivusto on rakennettu käyttäen WordPress-julkaisualustaa ja Elegant Themes Divi -teemaa, sekä lisäksi erilaisia siihen liitettäviä lisäosia, osa niistä ilmaisia, osa maksullisia.

Teemojen tarjoamissa mahdollisuuksissa on kuitenkin runsaasti eroja. Niihin sisään rakennetut ominaisuudet on helppo ottaa käyttöön, mutta pakettiin kuulumattomat ominaisuudet vaativat aina joko koodaamista tai lisäosien käyttöä.

Siihenkin täytyy varautua, etteivät kaikki lisäosat aina toimi toivotulla tavalla kun koodit ”törmäävät” toisiinsa.

Valitessasi toimittajaa on hyvä tietää, etteivät kaikki toteuttajat (esim. koodaajat) ota kantaa (”suunnittele”) sivujen ulkonäköön ja toiminnallisuuteen vaan ainoastaan laittavat paloja haluamillesi paikoille.

Valmissa sivustoteemassakin palojen siirtely on yleensä pääasiassa käsityötä joka ei ole vaikeaa, mutta vie aikaa. Siinä syy miksi laskuri raksuttaa aina kun muutat mieltäsi omasta mielestäsi ihan vain pikkuasiasta.

Muista myös, että jos koodia muokataan, se on työtä joka vie aikaa ja suomalainen työ maksaa. Jos haluat säästää kustannuksissa, etsi firma joka teettää työn muualla, esim. Intiassa kirjoitetaan paljon laadukasta koodia huokeaan hintaan. (Toisinaan sieltä saatetaan kyllä sitten toimittaa myös kamalaa kuraa joka pahimmassa tapauksessa katkaisee työt pitkäksi aikaa.)

Jos tilaamaasi koodiin liittyy jotakin toiminnallisuutta on huolehdittava siitäkin, että sitä ylläpidetään ja päivitetään verkkohyökkäysten varalta. Jos se vaikuttaa vain ulkonäköön, näitä ongelmia ei niinkään tarvitse pelätä.

Kun tilaat teknistä toteutusta on olennaista sopia mitä se pitää sisällään ja tietää myös kuka jatkossa huolehtii sivuston päivittämisestä sekä teknisestä ylläpidosta. Toisin sanoen tarvitaanko siihen jotakin erityistietoa, -taitoa tai ulkopuolista tahoa.

Näin varmistat myös sen ettei halvasta tulekin yhtäkkia kallista.

 

#6 Hakukoneoptimointi

 

Verkkosivujen osalta hakukoneoptimointi tarkoittaa käytännössä oikeiden tekstien kirjoittamista oikeisiin paikkoihin.

Täältä löydät listan hakukoneoptimoinnin minimitoimenpiteistä jotka kannattaa toteuttaa kaikilla verkkosivuilla.

Hakukoneoptimointi on käytännössä tutkimus- ja kirjoitustyötä joka harvoin kuuluu automaattisesti sivuston hintaan.

 

#7 Seuranta ja toimenpidesuunnitelmat

 

Varsinkin jos suunnittelet tekeväsi klikkimainontaa on erityisen tärkeä tehdä suunnitelmat sivuston käyttäjien, toiminnallisuuden ja mainosten tuottavuuden seuraamisesta. Jos ulkoistat mainosten (esim. Google) tekemisen, pelkkä sinulle toimitettujen raporttien lukeminen ei riitä, vaan niiden pohjalta on tehtävä toimenpiteitä. Mainoskuluja voidaan nimittäin hallita ja tavallisesti myös pienentää kun sivujen käytöstä saadaan dataa ja niitä kehitetään sen mukaan.

 

Vältä näitä virheitä:

 

#1 Minä/me

Verkkosivujen suunnittelussa ja sisällön tuotannossa ylivoimaisesti yleisin virhe on ajatella ja toimia minä/me-keskeisesti. Kun kuulet itsesi sanovan minä haluan, meillä on, me teemme… ota askel taaksepäin ja muuta näkökulmaasi.

Tämä siksi, että henkilö joka sivuillesi tulee on paljon kiinnostuneempi itsestään kuin sinusta ja siitä mitä iloa, hyötyä tai etua hänelle on asiakkuudesta tai yhteistyöstä kanssasi. On iso ja turha riski jättää sen hänen itsensä selvitettäväksi, kun asiasta voi viestiä myös suoraan.

 

#2 Sisältömuodot

Myös sisältömuodot pitäisi valita asiakas mielessä.

Karrikoiden voisi siis sanoa, että jos selvitystyösi osoittaa että asiakkaasi mieluiten katsoo videolta yrityksesi lyhyen esittelyn niin kannattaa ehdottomasti tehdä se video vaikka vihaisit sen tekemistä kuinka paljon.

 

#3 Päivittäminen

Kolmas tyypillinen virhe on jättää sivusto oman onnensa nojaan kun se on valmistunut. Klassisin esimerkki lienee Ajankohtaista-sivu joka päivittyi viimeksi vuonna 2013 – mikä on selvästi yleisempi näky kuin vaikkapa liito-orava. Tässä blogissa kerron pari hyvää syytä miksi sivustosi sisällön pitää päivittyä aika ajoin.

Jos kaipaat lisää apua oman verkkosivustosi ja sen sisällön suunnittelussa, ole yhteydessä niin katsotaan tilannetta yhdessä!

 

Eve Koivula tartuttaa tarinankerrontaa brändimarkkinointiin ja jeesaa markkinoinnissa budjetista riippumatta.