Usko tai älä, se idea jota kaipaat on tuolla jossakin odottamassa löytäjää; uusi tuote tai palvelu (tai vanhan parantaminen) ja sen markkinointi, asiakkaiden, oman porukan tai jälleenmyyjien innostaminen, myyntiprosessin kehittäminen ja niin edelleen – luovuudelle on aina kysyntää.

Siksi ei kannata jäädä nököttämään ainakaan näiden esteiden taakse vaan täräyttää niitä kunnon potkulla sopivaksi arvioimaansa kohteeseen:

”Mitä muut on mieltä ja mitä ne sanoo”

Kritiikin pelko ja/tai -kokemus jossain elämän vaiheessa on estänyt miljoonia mestariteoksia koskaan näkemästä päivänvaloa. Jos sullakin on sellainen tunne, että luovuutesi hedelmän pitäisi ensisijaisesti miellyttää muita etkä siksi uskalla edes aloittaa, mitä jos loihtisitkin vaan jotakin josta tiedät itsesi tykkäävän? Nauttisit matkasta ja katsoisit mitä siitä lopulta syntyy.

Samalla tavalla saat oman sisäisen kriitikkosi hiljaiseksi.

”Vois kai tuonkin ajan käyttää johonkin hyödylliseen”

Tämä on sellainen agraariyhteiskunnan jäänne, johon onneksi alkaa tulla muutos. Sotien jälkeen kun maatamme uudelleenrakennettiin, ei ihmisillä toden totta ollut samalla tavalla aikaa tai energiaa mihinkään ylimääräiseen.

Tänä päivänä jos jonkun mielestä työn lisäksi elämään ei kuulu mahtua kauneutta, iloa, huvia, itseilmaisua ja sen sellaista, kertoo se todellakin enemmän heistä kuin sinusta.

Jos se olet sinä itse, voisit harkita asioiden priorisointia uudelleen.

”Aina ensin vasen, sitten oikea”

Rutiini ja pinttyneet tavat ovat hyviä monissa tilanteissa, mutta luovuudelle ne saattavat olla vakava uhka. Vielä hankalampi homma on, jos omista luovuuden hetkistä alkaa muodostua rutiini.

Usein se johtuu siitä, että kun on kerran onnistunut tuottamaan jotakin huikeaa ja upeaa – sen tahtoisi voida toistaa. Silti vaikka tekisit asiat täsmälleen kuten edellisellä kerralla, voit ennustaa lopputuloksen yhtä hyvin kuin jääkiekkoilija sitoessaan luistinten nauhoja (”aina ensin vasen, sitten oikea”).

Vaikka käyttäisit hyväksesi runkoja ja malleja, lähde välillä myös löytöretkille!

”Mä nyt vaan en oo silleen luova”

Tämä on yhtä suurta höpöhöpöä kuin vaikka ylipainon selittyminen raskailla luilla – itse keksitty selitys joka ei tee siitä lainkaan totta. Joskus sen on saattanut kuulla myös ympäristöstään, eikä sekään tee siitä totta.

Luovuus on taito jota voi kehittää jos tahtoo, mutta se voi vaatia oman asenteen muuttamista – mikä ei tietenkään ole aina ihan helppo homma, mutta kannattavaa aina kun mennään positiiviseen suuntaan.

Luovuuden kehittämiseen on olemassa ihan valmiita harjoituksia, joita kuka tahansa voi tehdä. Ohjeita löydät kesän Tiskivuoroista, jonka saat tilattua täysin maksutta sähköpostiisi käymällä täällä.

Lue myös:

3 vinkkiä luovuutesi herättämiseen

Löytyykö sulta nämä 6 luovien ihmisten piirrettä?

 

Eve Koivula tartuttaa tarinankerrontaa brändimarkkinointiin ja jeesaa markkinoinnissa budjetista riippumatta.