Kahvakuulaurheilu ei vaadi suuria panostuksia välineisiin, sillä kuulan lisäksi muita ”pakollisia” varusteita ei ole. Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä, jotka saattavat tehdä nostoharjoittelusta mukavampaa.

Kahvakuulat kisamalli ja teraskuulat

Kahvakuula

Kisamallin kuulassa paino jakaantuu tasaisemmin kuin teräskuulissa ja ulkomitat pysyvät samoina vaikka kuulan paino muuttuu. Näistä ominaisuuksista on etua kun paino lepää pitkiä aikoja räkissä ranteen päällä.

Jos kuitenkin hankit kuulan marketista, huomioi seuraavat asiat:

  • Valitse malliltaan kauttaaltaan mahdollisimman pyöreä kuula.
  • Kahvassa pitää olla riittävästi tilaa, että käsi mahtuu kunnolla liikkumaan siinä.
  • Muovinen kahva alkaa helposti luistaa jo muutaman minuutin sarjoissa eikä siksi sovi esimerkiksi pitkiin tempaussarjoihin.
  • Kolmiokahvainen kuula on hankala saada räkissä hyvään asentoon ja aiheuttaa alasvienneissä turhaa kiertoliikettä.

Rannepannat

Rannepannoista on olemassa erilaisia nostajalle suunniteltuja, tukiliuskoilla varustettuja versioita (esim. Kettleguard), mutta myös salibandyvarusteina myytävät, hiukan pidemmät pannat suojaavat hyvin.

Kengät

Useimmat nostajat suosivat kovapohjaisia painonnostokenkiä (Adidas, Flying Finn, Wei-Rui jne.), mutta myös tasapohjaisella tossulla, ns. paljasjalkakengillä tai vaikka paljain jaloin treenataan. Pehmeää lenkkaripohjaa ei suositella, koska se tekee jalan asennosta epästabiilin.

Vaatteet

Puuvillainen teepaita on  parempi valinta kuin tekniset materiaalit, koska varsinkin märkänä/kosteana siitä saa räkissä hyvän tuen kyynärpäille. Kisoissa polvien ja kyynärpäiden tulee olla näkyvissä, mutta harjoitellessa alaosaksi käyvät mitkä tahansa mukavat housut.

Muut varusteet

  • Aikasarjoja treenatessa tarvitaan sekuntiviisarillinen kello tai jonkinlainen digitaaliajastin. Sellaisen voi asentaa nykyisin myös puhelimeen (etsi hakusanoilla kb timer tai interval timer).
  • Magnesiumin käyttö kahvassa on vapaaehtoista.
    Siitä on usein aluksi enemmän haittaa kuin hyötyä jos kuulan kahvaan ei ole täyttä kontrollia. Kädet kannattaa siis totuttaa sen käyttöön pikkuhiljaa. ”Mankun” kanssa tarvitaan myös hyvä käsivoide, sillä se kuivattaa käsiä voimakkaasti.
    Magnesium ei tartu uuden kuulan kahvaan sen suojaavan lakkapinnan vuoksi. Pinta täytyy ensiksi rikkoa hiekkapaperilla tai suolaveden avulla ruostuttamalla.
  • Känsien hoidossa toimivat parhaiten raspit ja kynsiviilat.
    Repeämiä hoitaa vaikkapa Bepanthen tai kiipeilijöiden suosima Climb-On Lotion Bar.