Twitterin vastine Snapchatille ja Instagram-tarinoille on Hetket – Moments, joilla niin ikään voi kertoa vaikkapa juonellista tarinaa, koostaa ja jakaa jälkikäteen tapahtuman parhaita paloja, päästää ihmiset kulissien taakse ynnä muuta.
Erotuksena Insta/snäpeille
- sisältöä ei tuoteta reaaliaikaisena
- kaikkea sisältöä ei tarvitse tuottaa itse
- nämä jäävät tilillesi katseltavaksi kunnes poistat ne
- lisäksi näitä voi upottamalla jakaa myös muualla kuten alta näkyy.
Toimintoa ei vielä löydy kännykkäsovelluksista, mutta tuskin sitä tarvitsee pitkään odotella.
Toiminnallisuus on ollut pienen piirin käytössä (mm. GaryVeen omistama VaynerMedia) lokakuusta 2015, mutta tuotiin viime viikolla kaikkien ulottuville.
Hetket mahdollistavat useampien tviittien liittämisen yhteen ja samaan tarinaan ja niitä voi poimia joko omista tykkäyksistä, omalta tililtä tai haun avulla. Eloa saa käyttämällä eri sisältömuotoja; tekstiä, kuvaa johon on liitetty teksti, animoituja giffejä, 6 sekunnin Vine-videoita, Twitter-videoita jne. Kansikuvan voi valita edellisistä tai ladata mukaan omalta koneelta.
Varsinaista rajoitusta ei ole asetettu, mutta Twitter suosittelee Hetkiä koostettavan noin kymmenestä tviitistä. Koska analytiikkaa ei ainakaan toistaiseksi näytä olevan erikseen, tätä on ehkä hankala testailla itse.
Alla Twitterin oma työnäyte jossa näytetään kuinka ominaisuus toimii. Lisää ideoita toteutukseen löytyy @TwitterMoments-tililtä.
Tähän esimerkkiin on koostettu erikseen postattuja kuvia sekä videopätkä, lisäksi siihen on liitetty selkeä otsikko (”Tips & tricks for making a great Moment”) ja kuvausteksti (”Creators can now tell richer stories by creating and sharing a collection of Tweets in a Moment. Learn how!”).
Tips & tricks for making a great Moment
Tässä vielä edellisen Hetken päättävä video jossa näytetään kuinka tuo käytännössä toimii:
— Twitter (@twitter) 27. syyskuuta 2016